Unelmoin jatkuvasti siroista, hoikista reisistä ja sääristä, litteästä vatsasta, hennoista mutta jäntevistä käsivarsista ja näkyvistä solisluista. En saa mielestäni sitä kauneutta ja liikutusta jonka koen kun näen laihoja ihmisiä. Jos ihmisruumis voi olla niin kaunis, miksei minulla olisi oikeutta siihen?
Olen tänään juonut kupillisen kahvia ja melkein litran vettä. Olen tyytyväinen itseeni. Nälkää en enää edes tunne, eikä minulla ole muutenkaan fyysisesti huono olo. Psyykkisesti voin mainiosti.
Olen huomannut, että on parempi olla miettimättä peilikuvaansa liikaa ja olla vellomatta itseinhossa johon syömishäiriöt yleensä johtavat/josta ne ovat lähtöisin. Olen päässyt eroon siitä vihan kierteestä, mutta olen pitänyt oikeastaan kaikki muut oireet. Olen saavuttanut unelmani, joka on askel kohti seuraavaa unelmaani.
Laihuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti