Lasienkeli

Yritän hinkata mielikuvitusrasvaa pois käsistäni. En saa sitä pois. Hinkkaanhinkkaanhinkkaan. Pesen, raavin, hieron ja pesen uudelleen. Se tahrii jokaisen uurteen ihossani, imeytyy jokaisesta ihohuokosestani ihoni alle ja liittyy oman, ihonalaisen rasvani seuraan. Olen likainen, saastainen, epätäydellinen. Suussani maistuu se sama rasva, se tahmaa kieleni ja liimaa sen kiinni kitalakeen. Oksennus nousee kurkkuuni, tukehduttaen minua. Itku ei tule vaikka miten taistelen. Tahtoisin huutaa, lyödä seinää, kiljua, hakata kaiken murskaksi. Tuhota itseni ja kaiken ympärilläni. Vihaan ruokaakaloreitarasvaahiilihydraattejaproteiinejaPASKAA.

Kaikki tuo tekee minusta ruman, lihavan, likaisen, epätäydellisen ja kelvottoman. 

Tahdon olla pikkuinen lasienkeli, niin laiha että aurinko voi paistaa lävitseni. Niin laiha, että voin tanssia sadepisaroiden välissä kastumatta, ja niin kevyt että en jätä jalanjälkiä lumihankeen.